Tällä hetkellä Seitatechilla työharjoitteluaan suorittaa merkonomi Nina Lehtonen, joka täydentää aiempaa ammatillista osaamistaan suorittamalla taloushallinnon tutkinnon osat Helsingin Business Gollegessa. Harjoittelu sisältää tehtäviä muun muassa kirjanpidon, osto- ja myyntireskontran sekä palkanlaskennan parissa.
Työharjoittelussa tärkeään rooliin on noussut yrityksen toimintatapoihin ja palveluihin tutustuminen. Esimerkiksi sisäisessä käytössä olevat järjestelmät sekä taloushallinnon ohjelmisto ovat tulleet tutuksi. Tutustuttuaan talon tapoihin on Nina päässyt tarttumaan niihin taloushallinnon töihin, joihin opintojen kautta löytyi jo kattava teoriaosaaminen.
“Olen päässyt tekemään monipuolisesti kaikkia työtehtäviä, jotka ovat tutkintoni suorittamisen kannalta tärkeitä. Olen oppinut paljon uutta ja työpaikkaohjaajani on ollut erittäin kannustava,” Nina kertoo.
“Heti ensimmäisestä päivästä lähtien minulla on ollut erittäin tervetullut olo. Toimistolla on mukava ilmapiiri ja tuntuu kuin olisin työskennellyt täällä jo pidemmän aikaa vaikka olen ehtinyt olla työharjoittelussa vasta reilun kuukauden,” hän jatkaa.
Valmistuttuaan Ninalla on suunnitelmissa työt taloushallinnon tehtävissä, sekä jatkokouluttautuminen liiketoiminnan opintojen parissa.
Työharjoittelu Seitatechilla
Seita Technologies tarjoaa työharjoittelumahdollisuuksia ammatti- ja ammattikorkeakouluopiskelijoille. Harjoittelupaikkoja avautuu käynnissä olevien projektien mukaan, monipuolisesti erilaisiin tehtäviin, ja vuoden ympäri. Useimmiten harjoittelupaikkoja löytyy taloushallinnon tai ohjelmoinnin opintojen suorittajille.
Onko työharjoittelu ajankohtainen?
Seuraa oppilaitoksesi sisäisiä ilmoituskanavia tai ole suoraan yhteydessä meihin lähettämällä avoin hakemuskirjeesi ja CV osoitteeseen contact@seitatech.fi. Sisällytä hakemukseen ainakin oppilaitos, opintolinja, opintojen kesto, työharjoittelun opintotavoitteet sekä toivottu suoritusajankohta.