SEO palvelee koko Suomessa

SEO eli Suomalainen Energiaosuuskunta on kauppiaiden hallitsema, suomalainen öljy-yhtiö. Verkosto kattaa jo yli 200 asemaa Suomessa, asemia löytyy aina Hangosta Nuorgamiin saakka. SEO huoltoasemaverkoston toimintaa määrittävät arvot kuten kotimaisuus, paikallisuus, yrittäjävetoisuus sekä uusiutuvan energian hyödyntäminen.

SEONappi – Mobiiliapplikaatio sitouttaa asiakkaita

Uusi SEONappi-applikaatio on kuluttajan päätelaitteeseen ladattava sovellus, joka toimii sekä etukorttina että mobiililompakkona, ja tarjoaa muitakin käteviä ominaisuuksia. Muun muassa polttoöljyn tilaus ja tilaushistorian seuranta, matkareittien suunnittelu, kuittien säilyttäminen sekä omien suosikkiasemien etuuksien ja uutisten seuraaminen onnistuvat kätevästi sovelluksen kautta. Sovelluksen käyttäjälle tarjotaan kiitoksena rahanarvoisia etuja – esimerkiksi sovelluksen lataajan liittymisetuna käyttäjille tarjotaan alennusta polttoaineiden litrahinnasta.

Sovellus on kätevä keino tavoittaa ja sitouttaa uusia asiakkaita. In-app-maksaminen on ominainen ja mieluinen maksutapa nuoremmalle sukupolvelle. Sovelluksen tarjoama helppous on lisäksi suuri valtti – tankkauksen voi aloittaa applikaation kautta ennen autosta nousemista, ja maksu hoituu automaattisesti sovellukseen liitetyn maksuvälineen kautta. Kuitit tallentuvat automaattisesti sähköiseen arkistoon.

Asiakkaat ja aseman hoitajat ovat ottaneet uuden SEONappi-sovelluksen avosylin vastaan. Helppokäyttöisyyden lisäksi esimerkiksi sovelluksen saatavuus ruotsiksi ja vahva tunnistautuminen ovat keränneet kiitosta. Jatkossa SEONappia on tarkoitus laajentaa yrityspuolelle tarjoamaan esimerkiksi elektronista yrityskorttia.

“Yhteistyö on sujunut hyvin, vaikka sovelluksen kehittämisen kanssa oltiin aivan uuden haasteen edessä. Tällainen tilanne vaatii osaavan ja kokeneen kumppanin. Haasteenamme on ollut esimerkiksi uusi PSD2, joka asettaa vaatimuksia toteutukselle.” – Tero Riuttamäki, SEO

Seitatech kumppanina in-app-maksujärjestelmän toteutuksessa

Seitatech toimittaa yhdessä Etteplanin kanssa SEONappiin Pohjoismaiden moderneimman, korttiteknologiaan pohjautuvan, mobiiliin sopivan bensa-automaattimaksuratkaisun. Ratkaisu täyttää kaikki bensa-automaattien toiminnan asettamat erikoisvaatimukset sekä PSD2-maksudirektiivin vaatimukset. Erikoisvaatimuksia ovat muun muassa suhteellisen suuriin summiin perustuvat ostotapahtumat, jotka herättävät kiinnostusta myös rikollisissa. Ratkaisun toteutus täytyy täten olla erityisen turvallinen – hyödyntäen useampia erilaisia turvaratkaisuja kuten vahvaa tunnistautumista ja järjestelmän vikatilanteiden varalle suunniteltuja ratkaisuja, joilla turvataan kuluttajan oikeuksia. Luottokorttiyhtiöiden uusin mobiilimaksamisen teknologia mahdollistaa muun muassa riskipohjaiset saumattomat maksut.

Yhteistyö ratkaisun parissa on ollut osaltaan äärimmäisen mielenkiintoinen toimialan asettamien erikoisvaatimusten vuoksi. Erityiseen asemaan projektissa nousee yhteistyöverkoston sujuva toimivuus sekä verkoston kattavuus. 

Scroll to top